
Bankok tarjoaa kaupunkina matkailijalle mitä vain keksii pyytää – laadukkaat nähtävyydet yhdistyvät vilkkaaseen yöelämään saumattomasti.
Päivisin kuumasta suurkaupungista löytää yöllä maan viileimmät yökerhot ja menomestat.
Edullinen hintataso takaa myös sen, ettei viihdettä kaipaavalta lopu kohteet kesken. Muutaman viikon kaupunkilomalla voi nimittäin viettää illan aina eri osassa kaupunkia ilman pelkoa siitä, että kyllästyminen iskisi.
Vaikka Chinatown on ahdas, vilkas ja meluisa paikka, kannattaa siellä käydä tutustumassa hieman paikalliseen elämänmenoon. Täällä on mahdollista päästä opastetulle kävelykierrokselle, jonka aikana matkailija kohtaa useita kauppoja ja kojuja. Täältä löytyy myös buddhalainen temppeli Wat Traimit. Chinatown on ollut Thaimaan kiinlaisten asuinpaikka jo 1700-luvulta lähtien.
Dusit Park on kuninkaallisia kytköksiä omaava puisto ja eläintarha. Täältä löytyy muun muassa kuninkaallinen vaununäyttely, jossa on nähtävillä yli 20 vaunua sadan vuoden ajalta. Kiinnostavampia lienevät kuitenkin villieläimet, jotka asuvat Dusitin eläintarhassa. Täällä tapaa paljon lintuja sekä muun muassa norsuja, orankeja ja sarvikuonoja. Lisäksi paikalla pääsee tutustumaan myös matelijatalon rauhalliseen elämään.
Lapsiperheet nauttivat täällä usein lounasta ja myös polkuveneajelu kiinnostaa.
Museo on vanha, sillä sen vanhin osa peräisin 1700-luvulta. Täällä pääsee tutustumaan vanhaan taiteeseen, sillä näytteillä on muun muassa runsas määrä perinteisiä thaimaalaisia veistoksia. Vanhimmat näyttelyesineet ovat peräisin noin 500-luvulta.
Museoalueella sijaitsevat myös keskiset palatsirakennukset, joita kutsutaan nimellä Wang Na. Täällä säilytettään esimerkiksi monenlaisia aseita ja katsomaan pääsee myös havainnollistusta, jossa on norsu sotavarusteissaan.
Kuninkaalliseen loiston matkailija pääsee kokemaan varsinkin Kuninkaallisessa temppelissä eli Wat Phra Kaewissa ja Suuressa palatsissa. Täällä kannattaa ehdottomasti käydä Bangkokissa käydessään, sillä näin ällistyttävän paljon kullattua rakennusta ja suurta ihmispaljoutta on vaikea tavoittaa mistään muualta. Ja siitä huolimatta, että paikka on hyvin teatraalinen ja markkinamainen, on kyseessä pyhä paikka, jolla on esimerkiksi tarkat pukeutumissääntönsä.
Keskiössä on tietenkin pyhä temppeli, eli Wat Phra Keaw, joka on Thaimaan tärkein buddhapyhäkkö. Täältä löytyy esimerkiksi äärettömän vanha Smaragdibuddha, joka löydettiin 1400-luvulla pyhäinjäännösten joukosta.
Ostoksilla käymiseen on helppoa yhdistää niin ruokailu kuin monivivahteinen yöelämäkin, sillä nämä kaikki löytyvät yleensä hyvin lähekkäin toisiaan. Suurimmista ostoskeskuksista löytyy kaikkea, mitä vaan tarvitsee, ja pienemmät ja erikoistuneemmat liikkeet ovat nekin täynnä osteltavaa ja lisänä saa ystävällisen palvelun.
Bangkokissa on monta isoa ostoskeskusta ja tavarataloa. Näistä esimerkiksi Central Chidlom ja Central World Plaza ovat monikerroksisia ostoskeskusjättejä, joista saa niin vaatteita, elektronikkaa kuin elintarvikkeitakin. Nämä ostoskeskukset sisältävät monta eri tavarataloa ja pienempää kauppaa, joten kannattaa tietää, mitä haluaa ja suunnitella hieman reittiään etukäteen. Tai sitten kannattaa vaan varata paljon aikaa, jotta ehtii näkemään mahdollisimman paljon.
Ostoskeskusten ja muiden kauppojen lisäksi kannattaa yrittää päästä käymään ainakin jollakin Bangkokin monista basaareista. Esimerkiksi Patpongin ja Suan Lumin iltabasaarit, joilla on kojuja loputtomiin. Näille ei välttämättä kannata poiketa kuitenkaan ostosten takia, sillä liikkeellä on iso määrä väärennettyä tavaraa. Sen sijaan basaarin tunnelma on jotain, mikä pitää itse kokea ennen kuin sen pystyy ymmärtämään.
Koska Bangkok on iso kaupunki ja hotellit ovat keskittyneet tietyille alueille, kannattaa miettiä etukäteen, mihin kaupunginosaan haluaa eritysesti tutustua. Bangkokin majoituskapasiteetista löytyy niin luksushotelleja kuin halpahotellejakin, ja kaikkea muuta tältä väliltä.
Bangkokin kuulusin hotelli on Oriental, joka laajudessaan leviää kahdelle puolelle jokea. Täältä löytyy muun muassa oma tenniskenttä, kylpylä ja kuntosali. Palvelut ovat muutenkin huipputasoa, mutta sitä on myös hintakin moneen muuhun hotelliin verrattuna.
Hostelli- tai retkeilymajatyyppistä majoitusta ei ole juurikaan saatavilla, vaikka majoituspaikkoja muuten onkin varsin runsaasti.
Erittäin monipuolinen matkakohde!!
Matkailusivusto Lomalainen.fi kerää yhteen matkakohteiden kuvaukset, arvostelut ja kommentit.
Edullisen loman avuksi tarjoamme helpon tavan löytää halvat lennot ja vuokra-autot.