
Hampuri on paitsi kansainvälinen niin myös erittäin kaunis kaupunki. Täällä monet puistot, järvet ja erilaiset vesitiet tuovat toivottua vastapainoa muuten vilkkaalle kaupungille.
Hampuri on Saksan toiseksi suurin kaupunki asukasluvulla mitattuna. Täällä Elben ja Alsterin yhtymäkohdassa sijaitsevassa kaupungissa on paljon nähtävyyksiä. Vanhan kaupungin monet rakennukset ovat hyvin vanhoja, sillä Vanha kaupunki asutettiin jo vuoden 1189 paikkeilla, kun taas uusikaupunki, eli Neustadt, asutettiin vasta 300 vuotta myöhemmin. Monet kaupungin merkittävimmistä nähtvyyksistä olisivatkin siis keskiaikaisia rakennuksia, mutta maailmansodat vahingoittivat rakennuksia pahoin ja hyvin harvat rakennukset säilyivät vahingoitta.
Hampuri on siitä melko erikoinen kaupunki, että sen alueelle mahtuu kaksi järveä. Binnealsterin rannoilla on paljon ihastuttavia taloja ja täällä kävely on hyvin miellyttävä kokemus. Lähistöllä on myös paljon hotelleja, sillä turistibisnes on huomannut alueen merkityksen. Turisteja varten on myös suurin osa järvellä kulkevista vesibusseista ja pienveneistä, joiden avulla tutustuminen kaupungiin veisteitse on mahdollista.
Järvistä suurempi, Aussenalster, on paikka, johon pääsee tutustumaan aivan risteilijätsaoisella laivallakin. Täällä varsinkin Jungfernstiegillä on laituri, jolta matkustajia poimitaan kyytiin säännöllisesti. Aussenalsterin rannoilta voi bongailla hienoja 1800-luvun asuintaloja ja kauniin ison puiston, Alstervorlandin.
Taiteen ystävän kannattaa ehdottomasti vierailla Hampurin Kunsthallessa ja kyllä täältä löytyy nähtävää niillekin, jotka eivät ensisijaisesti taiteesta kovin kiinnostuneita olekaan. Tässä vuonna 1869 avatussa taidemuseossa on nimittin 144 näyttelysalia, joten valikoimaa tutustuttavan suhteen löytyy kyllä. Täältä löytyy monen mestaritaitelijan luomuksia, sillä esimerkiksi Anthonis Van Dyckin, Rembradtin, Monet’n ja Munchin työ on hyvin edustettuna.
Kunsthallessa vieraileminen on myös kohtuullisen edullista, sillä sisäänpääsylippu maksaa aikuiselta 8,50 euroa ja lapselta 5 euroa.
Mikaelinkirkko on peräisin 1600-luvulta ja sen kuparikattoinen torni on selkeästi eräs Hampurin merkittävimmistä tunnuksista. 132 metriä korkeaan torniin on rakennettu mukava näköalatasanne, josta on varsin maalaukselliset näköalat niin kaupungille kuin Elbe -joellekin. Kirkko koki toisessa maailmansodassa pahoja vaurioita, mutta pitkät rakennus- ja entisöintityöt ovat saaneet kirkon takaisin täydelliseen historialliseen asuunsa kävijöiden iloksi.
Lapsiperheiden suosikiksi on noussut Tierpark Hagenbeck, eli eläintarha, joka on perustettu jo vuonna 1907. 27 hehtaarin laajuinen eläintarha tuo eläimet ihmisten nähtäville kunkin eläimen luonnonmukaisessa ympristössä, sillä täällä on todella panostettu siihen eikä perinteisiä häkkejä näykään missään. Aikuiset tutustuvat eläintarhaan 12,95 euron ja lapset 9,95 euron hintaan.
Hampuri on saksan johtavia muotikaupunkeja, joten täältä löytyy paljon erilaisia muotiliikkeitä, joiden taso on erittäin hyvä. Myös tavaratalojen määrä on sangen suuri ja erityisen hieno on Karstadt -ketjun omistama Alsterhaus -tavaratalo. Täällä tuotevalikoima on erittäin laaja ja painottuu myös muodin, asusteiden, hajuvesien ja elämäntyylituotteiden maailmaan.
St. Paulin kalatori eli Fischmarkt on ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka Hampurissa. Täällä tuoreen kalan lisäksi shoppailijan kassi täyttyy muistakin elintarvikkeista. Lisäksi laaja kirpputoritavaran valikoima houkuttelee monia.
Katujen varret ja ostoskeskusten ja tavaratalojen liepeet ovat tynnä erilaisia kahviloita ja ravintoloita, joten täällä on helppo pitää taukoa ostostentekemisen lomassa.
Hampurissa on paljon luksushotelleja, mutta toki myös majoitusta muissa hintaluokissakin. Kaupungin tunnetuin hotelli lienee kuitenkin Vier Jahrzeiten, eli neljä vuodenaikaa -hotelli, joka näkyy useissa elokuvissa. Tämän hotellin yksilöllisesti sisustetut huoneet sisältvät niin antiikkia kuin luksussänkyjäkin. Binnealsterille avautuva näkymä tekee lisäksi ympäröivästä maisemasta erityisen kauniin.
Kaiken kaikkiaan Hampuri on hieno matkakohde. Täällä on riittävä majoituskapasiteetti ja runsaasti nähtävää, josta riittää valikoimaa jokaiseen makuun.
Matkailusivusto Lomalainen.fi kerää yhteen matkakohteiden kuvaukset, arvostelut ja kommentit.
Edullisen loman avuksi tarjoamme helpon tavan löytää halvat lennot ja vuokra-autot.