Lomalainen.fi

Etusivu: Eurooppa Suomi Helsinki

Helsinki

Helsinki on monen mahdollisuuden kaupunki

Suomen pääkaupunkina Helsingillä on itseoikeutettu asema hyvänä matkakohteena. Lukuisat nähtävyydet vetävätkin puoleensa runsaan turistijoukon kotimaasta ja ulkomailta joka vuosi.

1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (2 ääntä, keskiarvo: 5,00/5)
Loading ... Loading ...

Helsinki on perustettu vuonna 1550, eli se on vanha kaupunki, vaikkakin pääkaupunkina se on suhteellisen nuori, noin 200 vuoden ikäinen. Helsingissä on paljon nähtävää ja koettavaa niin kulttuurin ystäville kuin kiihkeässä yöelämässä viihtyjillekin. Lapsiperheitä viihdyttävät luonnollisesti parhaiten huvipuisto ja eläintarha.

Nähtävää Helsingissä

Kauppatori ja Senaatintori

Kaupatori on varsinkin kesäaikaan vilkas torialue. Tätä reunustaa joukko arvokkaita rakennuksia, sillä lähellä on esimerkiksi 1800-luvun alun empirekaupunki ja Senaatintori. Myös varsinkin vappuna julkisuudessa paistatteleva naisveistos Havis Amanda löytyy täältä.

Senaatintori henkii puolestaan 1800-luvun arvokkuutta. Tämä suomalaisittain arvokkain juhla-aukio on klassisismin muistomerkki, joka tutustuttaa samalla Helsingin katukalusteiden historiaan. Senaatintorin raunamilta löytyy paljon arvokkaita rakennuksia, sillä esimerkiksi Helsingin tuomiokirkko, Valtioneuvoston linna ja yliopiston päärakennus sijaitsevat täällä. Tuomiokirkkoa vastapäätä on kaunis yliopiston kirjasto. Varsinkin kirjaston puolipyöreä ja kupolikattoinen lisärakennus on ainutlaatuinen.

Suomenlinna

Barokkilinnoitus Suomenlinna eli Viapori on rannikon huomattavin historiallinen nähtävyys ja samalla Unescon rakennusperintökohde. On oma elämyksensä matkustaa tänne Kauppatorilta lähtevällä lautalla, jolla merimatka kestää suurinpiirtein varttitunnin verran.

Saarilla on linnan lisäksi muutakin nähtävää, sillä esimerkiksi useat ravintolat ja kahvilat kestitsevät täällä matkailijoita. Lapsia kiinnostaa taatusti lelumuseo, joka on perustettu ihanaan pitsihuvilaan. Sukellusvene Vesikko on myös suosittu kohde tykistöalueella.

Korkeasaaressa tapaa erilaisia eläimiä

Lyhyen merimatkan voi tehdä myös Korkeasaareen mennessään, sillä tänne kulkeva lautta liikennöi säännöllisesti Pohjoisrannasta. Toki saareen päsee myös siltaa pitkin Mustikkamaalta tai erikoisella siipirataslaivalla Hakaniemestä.

Itse eläintarhassa on paljon nähtävää. Klassikkoja ja pakollisia käyntikohteita ovat esimerkiksi Kissalaakso, Karhulinna ja Hyljeallas. Trooppisissa taloissa tapaa Amazonian ja Afrikan eläimistöä ympäri vuoden. Taukoa voi pitää useissa eväänsyöntipisteissä ja erityisen tunnelmallinen on Kahvila Pukki, jolla on muun muassa satavuotiaat kattopaneelit.

Huvipuisto tarjoaa elämyksiä koko perheelle

Linnanmäen huvipuisto on Suomen suurin huvipuisto ja todellinen paratiisi varsinkin lapsille, mutta myös kaikille muille, jotka huvipuistoilusta pitävät. Linnanmäki on koko Helsingin suosituin matkakohde ja täällä vierailee joka vuosi yli miljoona kävijää. Joka vuosi täällä tarjoillaan yleisölle ainakin yksi uusi huvipuistolaite, joten vuosittainkaan vierailtuna paikka ei ala kyllästyttämään.

Linnanmäen alueelta löytyy runsaasti kahviloita ja ravintoloita, joissa tauon pitäminen välillä on mukavaa. Myös omien eväiden syömiselle on varattu runsaasti paikkoja.

Lisämausteena Linnanmäeltä löytyy myös ohjelmallinen Peacock-teatteri ja merimaailma Sea Life, joka tarjoaa upaa nähtävää ympäri vuoden. Täällä pääsee nimittäin tutustumaan monenlaisiin mereneläjiin.

Merkittäviä museoita

Helsingistä löytyy aikamoinen joukko merkittäviä museoita. Näistä kannattaa käydä tutustumassa ainakin Luonnontieteelliseen museoon ja Suomen kansallismuseoon. Luonnontieteellisessä museossa pääsee tutustumaan niin suomalaiseen luontoon ja sen historiaan kuin esimerkiksi dinosauruksen luihin ja luurankoonkin. Kansallismuseo puolestaan esittelee suomalaisten vaiheita esihistoriasta nykyhetkeen. Täällä kannattaa käydä katsomassa varsinkin Akseli Gallen-Kallelan Kalevala-aiheisia freskoja, jotka löytyvät keskihallista ja ovat peräisin vuodelta 1928.

Majoittuminen Helsingissä

Helsingin majoistuvalikoima on laaja ja monipuolinen. Täällä pääsee majoittumaan luksusluokan hotellin tai sitten vaatimattomammin ratkeilymajaan. Luonnollisestikin monelaista majoitusta löytyy myös tältä väliltä.

Keskustan hotelleista täydet viisi tähteä ovat saaneet sellaiset maineikkaat hotellit kuin Hotel Haven ja Hotel Kämp. Molemmat ovat huippuhotelleja, joiden palvelut ovat myös sen mukaiset. Laadukkuus näkyy kuitenkin myös hinnoissa ja edullisemman hotellin valitseminen jättää monelle enemmän käyttörahaa muihin kohteisiin. Esimerkiksi useiden eri ketjujen hotellit ovat ihan laadukkaita, mutta kuitenkin edullisempia valintoja.

Heslngin alueella on helppo majoittua myös edulliseen hostelliin, joita alueelta löytyy kaikkiaan seitsemän. Lisäksi camping-alue Rastilassa tarjoaa mahdollisuuden edulliseen yöpymiseen joko omassa teltassa tai asuntoautossa tai -vaunussa.

Laajaan majoitusvalikoimaan kannattaa tutustua hyvissä ajoin ennen matkaa ja suorittaa niiden välillä vertailua, mikä onkin helppoa näin tietokoneiden aikakaudella. Hyvällä suunnittelulla saattaa välttyä myöhemmin mielipahalta, jos majoitus ei vastaakaan odotuksia.

Helsinki on monen mahdollisuuden kaupunki Arvio: 5/5. Yhteensä 2 arvostelua.

Anna mielipiteesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Viimeisimmät kommentit


Mikä Lomalainen.fi?

Matkailusivusto Lomalainen.fi kerää yhteen matkakohteiden kuvaukset, arvostelut ja kommentit.

Edullisen loman avuksi tarjoamme helpon tavan löytää halvat lennot ja vuokra-autot.

Suositut artikkelit
Tietoa & yhteystiedot

Ota yhteyttä Lomalainen.fi -ylläpitoon