
Jyväskylä tunnetaan varsinkin yliopistostaan, hyvistä urheilupuitteistaan, lukuisista kulttuuritapahtumistaan ja Alvar Aallon arkkitehtuurista.
Jyväskylä on siis varsin monipuolinen kaupunki ja täältä löytyy näkemistä kaiken ikäisille. Itse Jyväskylän kaupunki ympärysalueineen tarjoaa kaikenlaista kivaa tekemistä ja aikaa täällä kannattaa kuluttaa vaikka vähän enemmänkin.
Alvar Aalto on suunnitellut useita Jyväskylän rakennuksista. Tunnetuimpia ovat Jyväskylän yliopiston kampusalueella sijaitsevat vanhat rakennukset. Itse Alvar Aallon elämään ja muuhun tuotantoon tutustuu parhaiten Alvar Aalto museossa, jossa pysyvissä näyttelyissä ovat läsnä Aallon elämänvaiheet ja vaihtuvissa näyttelyissä puolestaan esitellään arkkitehtuurin suuntauksia ja Alvar Aallon tuotantoa.
Lapset viihtyvät mainiosti sellaisissa Jyväskylän käyntikohteissa kuin Jyväskylän seikkailupuisto Peukkulassa ja Mäki-Matin perhepuistossa, jossa vaikka koko perhe viettää laadukasta aikaa retkeillen ja eväitä syöden.
Aivan omaa luokkaansa on tietenkin Kallioplanetaario, jossa tähtitaivaan saloihin pääsee tutustumaan ympäri vuoden. Tämä maailman ainoa kallion sisään rakennettu planetaario tarjoaa ihmeteltävää kaiken ikäisille, mutta varsinkin lapset nauttivat täällä käynnistä. Planetaarion yhteydestä löytyvät myös kahvila, tilausravintola ja kalliosaunat.
Jyväskylän paviljonki eli Jyväskylän kongressikeskus tarjoaa upeat puitteet monenlaisten tapahtumisen järjestämiseen. Tähän massiiviseen rakennukseen voi käydä tutustumassa, vaikka ei sillä hetkellä juuri mitään messuja tai muuta tapahtumaa olisikaan tiedossa, mutta varsinkin messujen aikaan paikka on ehdottomasti koettava, sillä täällä järjestetään eräitä Suomen suurimmista messuista.
Jyväskylän kaupunginteatteri sijaitsee oivallisella paikalla keskellä kaupunkia ja tarjoaa monenlaisia teatteriesityksiä kulttuurinälkäisten nautittavaksi. Ohjelmistossa on sopivissa määrin sekä lapsille että aikuisille suunnattuja näytelmiä ja musikaaleja.
Jyväskylä on ihanteellinen kaupunki ostosten tekemiseen. Keskusta on sopivan laaja, jotta liikkeitä jaksaa kiertää kävellenkin ja kaikki tarvittavat palvelut on keskitetty mukavasti aivan keskustan parhaiden ruokailupaikkojen tuntumaan.
Jyväskylän suuri kauppakeskuskokonaisuus koostuu Torikeskuksesta, Tawastista ja Hoviraitista. Nämä sijoittuvat oivallisesti kävelykadun varrelle ja tarjoavat malkeimpä kaikki tarvittavat palvelut, sillä täältä löytyy niin pukeutumiseen, kauneuteen, terveydenhoitoon ja sisustamiseen liittyviä asioita. Lisäksi kirjakaupat ja lahjatavaraliikkeet ovat yleisiä.
Kauppakeskuskokonaisuudesta löytyy myös sellaisia suuria tavarataloja, kuten Anttila, Sokos ja Forum.
Torikeskus on avoinna maanantaista perjantaihin kello 07 – 20.30, lauantaina 07 – 19.30 ja sunnuntaina 12 – 19.30.
Kesäaikaan edullisia ja mukavia ostoksia tekee Jyväskylän kauppatorilla ja erilaisiin käsityöliikkeisiin ja tehtaanmyymälöihin on mahdollista tutustua niin Jyväskylän keskustassa kuin sen välittömässä läheisyydessäkin.
Jyväskylän majoituskapasiteetti on verraten suuri, joskin valtaosa majoitusvaihtoehdoista on hotelleja. Maaseutukohteita, mökkejä ja kartanoita löytyy kyllä keskustan ulkopuolelta, mutta keskustassa majoittuva joutuu aina valitsemaan hotellin. Aivan keskustasta löytyy toistakymmentä hotellia, ja kesäaikaan asiakkaita palvelee myös muutama kesähotelli. Laajavuoren hiihtokeskuksen tuntumassa sijaitsee myös retkeilymaja, jossa voi nauttia varsin edullisesta majoituksesta.
Hotelli Milton on kodikas ja yksityinen hotelli keskustassa lähellä matkailukeskusta, eli juna- ja linja-autoasemaa. 38 huoneen huonekapasiteetti ei takaa kaupungin suurimman hotellin titteliä, mutta täällä on ihanan kodikas tunnelma ja henkilökunta on ystävällistä. Oma saunaosasto ja kahvio lisäävät viihtyvyyttä.
Omenahotelli Jyväskylä on Omenahotellien ketjuun kuuluva omatoimihotelli, jossa ei ole läsnäolevaa henkilökuntaa. Netissä tehtyyn ennakkovaraukseen perustuva majoitus on edullista, ja silti laadukasta, sillä Omenahotellin tilat ovat siistit. Aamiainen ei kuulu täällä huoneen hintaan, joten se pitää varautua ostamaan muualta.
Sokos Hotel Jyväshovi on huippuluokan hotelli, joka sijaitsee ydinkeskustassa kävelykadun varrella. Täältä löytyy peräti 129 huonetta ja upea ravintolamaailma. Täällä pääsee nauttimaan niin live -esiintyjistä kuin menevästä diskostakin.
Pitkään Jyväskylässä viihtyvän kannattaa kysyä Forenomin kalustettuja kaupunkiasuntoja, joissa yöpyminen on usein hotelleja edullisempaa ja ainakin kodinomaisempaa. Täällä esimerkiksi ruuanlaitto onnistuu omista elintarvikkeistakin.
Jyväskylä on mukavan nuorekas kaupunki ja täällä shoppaileminen on todellakin hauskaa, sillä lähes kaikki kaupat ovat niin lähellä toisiaan, ettei niiden etsimiseen tarvitse käyttää paljoa aikaa. Kuten ei myöskään ruokapaikkojen etsimiseen.
Matkailusivusto Lomalainen.fi kerää yhteen matkakohteiden kuvaukset, arvostelut ja kommentit.
Edullisen loman avuksi tarjoamme helpon tavan löytää halvat lennot ja vuokra-autot.