
Koli sijaitsee Lieksan alueella ja se on eteläisen suomen korkein vaara. Tämä vaaramaisema onkin yksi koko Suomen kuuluisimmista luonnonnähtävyyksistä ja täällä pääsee todella nauttimaan luonnosta, oli sitten aikomus lasketella, hiihtää tai vaellella.
Kolin korkein kohta yltää 347 metrin korkeuteen ja Ukko-Kolin ja Loma-Kolin laskettelijoille tarkoitetut hurjat rinteet tarjoavat vauhdikasta menoa laskettelijoille. Laskettelun ohessa myös muun tyyppinen luonnosta nauttiminen on tyypillistä Kolin alueelle. Täällä pääsee tutustumaan esimerkiksi Luontokeskus Ukkoon, joka perehdyttää asiakkaitaan Kolin luonnon erityisiin piirteisiin ja alueen kultuurihistoriaan, joka onkin varsin mielenkiintoista.
Kolin rinteet ovat avoinna kauden alusta aina pääsiäiseen saakka joka päivä. Täällä pääsee siis nauttimaan laskettelun iloista ilman turhia keskeytyksiä.
Loma-Kolilla on lautailijoille ja perheille sopivia rinteitä. Täältä löytyy yhteensä kuusi rinnettä, jotka kaikki ovat valaistuja. Perheen pienimmille on tarjolla metka pulkkamäki ja kaksi lastenrinnettä niille, jotka pysyvät jo suksienkin kanssa pystyssä. Hissejä Loma-Kolilta löytyy yhteensä neljä ja ne pystyvät kuljettamaan ylös 3800 laskettelijaa tunnissa.
Kokeneemmille laskettelijoille ja lautailijoille Loma-Koli tarjoaa slopet Pitkähiisi, Julmahiisi, Mustarintanen ja Hiidenhäntä. Näistä Pitkähiisi on Loma-Kolin pisin rinne 1050 metrin pituudellaan.
Taukopaikaksi sopivat monet nuotiopaikat ja kodat, joita täältä löytyy kiitettävästi. Myös hiihtokoulu ja välinevuokraamo lisäävät rinteiden käytön helppoutta ja viihtyvyyttä.
Ukko-Kolin rinteet sijaistevat puolestaan Kolin kansallispuistossa ja sopivat jo enemmän kuin alkeet osaaville laskettelijoille. Täältä löytyy kaikkiaan kuusi rinnettä, jotka kaikki ovat lumetettuja, mutta vain kaksi on valaistuja. Hissejä on yhteensä kolme ja niiden kuljetuskapasiteetti on 3600 laskettelijaa tunnissa.
Ukko-Kolin rinteitä ovat luonnollisestikin Ukko-Koli, Pielinen, Ipatti, Ipatin kierto sekä Välirinne ja Yhdysrinne. Näistä pisin on Ipatin kierto ja sen pituus on 1500 metriä. Ukko-Kolia pidetään kuitenkin yhtenä haastavimmista rinteistä koko Suomessa.
Taukopaikoiksi Ukko-Kolilla sopivat monet nuotiopaikat, mutta myös esimerkiksi Luontokeskus Ukko, jossa on Retkitupa. Tämä sijaitsee rinteen yläosassa toisin kuin Ravintola Rinnetupa, joka taas tarjoaa palvelujaan vaaran juurella.
Kolin hissilipuista saa bonusta S-etukortilla.
Kolmen tunnin hissilippu Kolilla maksaa aikuiselta 28 euroa ja lapsilta 19 euroa. Sesonkiaikaan, eli jouluna, hiihtolomien aikaan ja pääsiäisenä, ovat voimassa hieman kalliimmat hissiliput, eli kolme tuntia aikuiselta maksaa tuolloin 30 ja lapsilta 21 euroa. Perhelippu, jolla laskettelee kaksi aikuista ja yhdestä kolmeen lasta, maksaa 94 euroa. Tästä tosin saa 14 euron alennuksen, jos omistaa S-etukortin ja muistaa korttia näyttää lippuja ostaessaan.
Alle 7-vuotiaat lapset ja yli 70-vuotiaat aikuiset laskettelevat päivän ilmaiseksi.
Rinneliput voi ostaa joko paikan päältä tai ennakkoon netistä Kolin omilta Internet-sivuilta osoitteesta www.koli.fi.
Koli on ihanteellinen paikka myös hiihtämiselle ja vaeltelulle. Kolin alueelta löytyy 60 kilometriä hoidettuja latuja, joista 22 kilometriä on myös valaistuja. Myös välinevuokraus onnistuu täällä, joten omia välineitä ei välttämättä tarvitse tuoda mukana, jos ei halua. Myös suksien voitelupalvelua on tarjolla, joten asiakas voi luottaa siihen, että suksi luistaa laduilla hyvin, oli sää millainen tahansa. Myös monien muiden talvilajien kokeileminen onnistuu täällä.
Kesäaikaan vaeltelu on suosittua. Kolin kansallaispuiston maisemien ihaileminen on todellinen nautinto eikä näitä maisemia turhaan kustutakaan Suomen kansallismaisemiksi. Lähellä sijaistevat Ruunaankosket sen sijaan ovat paratiisi niin melojille kuin kalastajillekin.
Kolilla psytyy majoittumaan niin hotellissa kuin mökissäkin ja onhan mahdollista myös majoittua omassa asuntoautossa tai -vaunussa Kolin laadukkaalla asuntovaunualueella.
Sokos Hotel Koli sijaitsee upeiden maisemien keskellä Kolin laen tuntumassa ja Luontokeskus Ukon vieressä. Täältä saa laadukasta majoituspalvelua luonnon keskellä.
Mökkejä ja lomahuoneistoja sen sijaan onkin eri puolilla Kolia. Näiden valikoimaan pääsee parhaiten tutustumaan Kolin nettisivujen kautta.
Omalla asuntoautolla tai -vaunulla tulijalle Koli tarjoaa kaksi vaihtoehtoa. Kolin Future Freetime on asuntovaunualue kuutostien varressa Valkealammen rannalla. Alue on tarkoitettu hiljaisutta ja rauhaa rakastaville matkailijoille ja se tarjoaa vain välttämättömimmät peruspalvelut. Loma-Kolin laskettelurinteen asuntovaunuelue sen sijaan on vilkkaampi alue aivan laskettelurinteiden kupeessa.
Lue lisää Kolista Kolin kotisivuilta.
Matkailusivusto Lomalainen.fi kerää yhteen matkakohteiden kuvaukset, arvostelut ja kommentit.
Edullisen loman avuksi tarjoamme helpon tavan löytää halvat lennot ja vuokra-autot.