
Provencen rannikolla sijaitseva Monaco on pieni ihme siksi, että kokoa sillä on vain muutaman neliökilometrin verran. Silti kyseessä on itsenäinen valtio, joka on tunnettu paitsi ruhtinaistaan niin myös kasinostaan ja esimerkiksi F1 -osakilpailusta.
Monet muistavat Monacon juuri ruhtinaanlinnasta ja ruhtinasparista, mutta myös rikkaiden veroparatiisi on käsite, joka yhdistetään usein juuri Monacoon. Silti täällä on paljon muutakin nähtävää.
Yksinkertaistetusti sanottuna Monaco voidaan jakaa kahteen nähtävyyteen: Monaco-Villeen ja Monte Carloon. Toki näissä kummassakin on vielä lisää nähtävyyksiä, joita on lueteltu seuraavaksi.
Monaco-Ville työntyy Välimereen satama kummallakin puolellaan ja todella mieleenpainuva pieni paikka. Tämä Le Rocher -nimisellä kalliolla sijaitseva alue on rauhallista seutua ja melko vähän kaupallistunuttakin. Aivan ensiksi täällä kannattaa käydä katsomassa Ruhtinaanlinnaa eli Palais Princieriä, jolla on vanhat juuret historiassa. Paikalle nimittäin rakennettiin linna puolustukäyttöön jo vuonna 1215, mutta nykyiseen asuunsa ja elegantiksi ruhtinasparin linnaksi se muokattiin vasta 1600-luvulla.
Ruhtinaanlinnaan pääsee tutustumaan parhaiten oppaan johdolla, jolloin palatsin ylelliset salit, freskot, maalaukset ja kuvakudokset tulevat helpoiten tutuiksi. Myös Napoleonista kertova pieni museo on ehdottomasti käynnin arvoinen. Täällä pääsee näkemään muun muassa yhden Napoleonin kuuluisista hatuista ja myös muita esineitä.
Linnaan pääsee tutustumaan vain kesäaikaan, eli se on avoinna kesäkuusta lokakuulle.
Ruhtinaanlinna ja sitä ympäröivä puutarha muodostavat isoimman osan pikkuisesta Monaco-Villestä. Loppuosa kuuluukin sitten vanhaan, mutta pieneen Vanhaankaupunkiin, jossa on paljon sieviä ja hyvinhoidettuja kujia ja taloja. Kauppoja täällä on vain vähän, mutta upea katedraali rue Colonl Bellando de Castrolla sen sijaan on käynnin arvoinen. Täältä löytyvät muun muassa Monacon kaikkien ruhtinaiden haudat.
Jos aikaa jää, kannattaa tutustua vielä Musée Océanographiqueen, sillä täällä on huippuluokan meribiologian museo ja tutkimuslaitos. Upeissa akvaarioissa uiskentelee yli 350 lajia ja jopa satojatuhansia yksilöitä. Tämä paikka on varsinkin lasten suosiossa.
Monte Carlo on ylellisen elämäntyylin edustaja, jonka yöelämä on hohdokasta ja kauppakeskukset suorastaan ylellisiä. Täällä monet haluavat ehdottomasti tutustua Casinoon, joka onkin maailmankuulu isoista panoksistaan. Siihen nähden moni saattaa pettyäkin Casinoon, sillä alakerrassa on vain tavallisia peliautomaatteja, jotka ovat kaukana jamesbondimaisesta hohdokkuudesta. Ylempiin salonkeihin eli varsinaisiin casinotiloihin joutuu maksamaan pääsymaksun, ja siksi täällä ei tapaakaan juuri tavallisia turisteja. Pelattavat panokset ovat isoja, jos sitä ovat myös tavoiteltavat voitot.
Monte Carlossa pääsee halutessaan seuraamaan myös Formula 1 osakilpailua, mikä voi olla mukava kokemus, mutta kannattaa muistaa, että pikkuinen maa on tuolloin aivan täynnä ihmisiä ja useita katuja on suljettuna, joten liikkuminen on vaikeaa. Siksi Monacoa matkakohteena voi suositella F1 -kisojen aikaan vain siinä tapauksessa, että on todella kiinnostunut autourheilusta.
Larvotton hiekkaranta ja uimala sen sijaan ovat oikein mukava käyntikohde. Paikka on upea, ja vaikka se onkin keinotekoinen, saa täällä oikein hiekkarannan tuntua. Täällä järjestetään paljon kansainvälisiäkin kilpailuja, sillä aivan hiekkarannan vieressä on komea urheilukeskus Le Sporting Club.
Monaco on täynnä toinen toistaan upeampia liikkeitä ja ostoskeskuksia. Täältä saa ostettua melkein mitä tahansa, vaikka kyse onkin siis varsin pienestä alueesta. Monacon upein ostoskeskus on Centre Commercial Le Métropole, joka sijaitsee aivan Monte Carlon Casinon vieressä. Sisätilat on sisustettu tyylillä, sillä täällä kohtaa muun muassa marmorikujia ja upeita kynttelikköjä. Kaikkiaan kolmessa kerroksessa on yli 80 liikettä, joista suurimmasta osasta saa ostettua huippumuotia.
Muotia saa myös varsinkin Clothing Ferragamolta, joka myy tyylikkäitä miesten ja naisten vaatteita.
Formulafanit sen sijaan poikkeavat mielellään Boutique Formule 1:een, josta saa kaikenlaisia fanituotteita. Myydyimpien tuotteiden joukkoon kuuluvat kuitenkin T-paidat, lippalakit ja julisteet.
Monacossa ei ole monia hotelleja, mutta ne kaikki ovat varsin tyylikkäitä. Hotel Alexandra, esimerkiksi, on Monte Carlon tärkeimpien nähtävyyksien tuntumassa sijaitseva hotelli, joka on remontoitu lähiaikoina ja kokonaisuutena varsin tyylikäs. Tästä huolimatta yöpymishinta on kohtuulisen huokea: noin 135 – 150 euroa yöltä.
Huomattavasti kalliimpi hotelli on Hotel Hermitage, joka onkin todellinen luksushotelli. Yöpyminen täällä maksaa 450 – 925 euroa, mutta vastaavasti täällä saakin sitten todellista vastinetta rahoitellen. Tarvittaessa hotelli järjestää esimerkiksi suoran helikopteriyhteyden Monacon ja Nizzan lentoasemien välillä.
Monaco on kaunis ja mielenkiintoinen paikka.
Matkailusivusto Lomalainen.fi kerää yhteen matkakohteiden kuvaukset, arvostelut ja kommentit.
Edullisen loman avuksi tarjoamme helpon tavan löytää halvat lennot ja vuokra-autot.