
Praha tarjoaa matkailijalle paitsi elämyksen vilkkaasta yöelämästä niin myös huippunykyaikaiset ostosmahdollisuudet ja mahdollisuuden upean arkkitehtuurin ihailuun.
Praha on sokkloinen ja joen jakama kaupunki, jonka osat yhdistyvät toisiinsa upeilla silloilla. Täältä löytyy paljon vanhaa -jopa keskiaikaista – rakennusperintöä ja juuri se tekee kaupungista niin viehättävän.
Pelkästään kävelemällä pystyy mukavalla tavalla tutustumaan osaan kaupunkia, mutta reitin suunnittelu kannattaa, jotta pääsee varmasti tutustumaan niihin kohteisiin, joihin oli aikonutkin. Huippuelämyksiä on tarjolla vaikka kuinka paljon, ja matkailijan oma maku ja mieltymys ratkaisee, mitkä niistä hän poimii omaan elämyksien matka-arkkuunsa.
Karluv Most eli Kaarlensilta on yli 650 vuotta vanha silta, jolta on kauniit näkymät niin Vltava- joelle kuin kaupunkiinkin. Tämä silta oli ennen nimenomaan kauppiaiden suosima ja on sitä edelleenkin, sillä lähistöllä myydään paljon matkamuistoja katumuusikoiden antaessa säestystä. Kaarlensilta on joutunut kohtaamaan useammankin sodan, mutta aina se on säästynyt suuremmitta vaurioitta. 516 metriä pitkää siltaa koristaa iso määrä erilaisia patsaita.
Loreta puolestaan on barokkityylinen linna, josta löytyy paljon hienoja yksityiskohtia. Tänne menon kannattaa ajoittaa tasatuntiin, jotta kuulee kellopelin melodian. Sisällä kannattaa tutustua varsinkin aarrekammioon, joka on vieläkin nimensä veroinen, vaikka hallitsijat aikanaan käyttivätkin suuren osan kalleuksista.
Loretan erikoisuutena ovat parrakas nainen, puetut luurangot ja lentävä talo, joka on neitsyt Marian talo, jonka enkelit tarun mukaan siirsivät turvaan leviävän islaminuskon tieltä.
Ylhäisön asuinpaikkana yli tuhat vuotta toiminut Prahan linna on hienolla paikalla hieman korkeammalla muita kaupungin rakennuksia. Linnan alueella on kaunis goottilainen Pyhän Vituksen katedraali ja romaaninen Pyhän Yrjön basilika. Lisäksi täältä löytyy useampikin museo, palatseja ja hienoja aukioita.
Prahan linnan alue on niin laaja ja siellä on niin paljon nähtävää, ettei yksi päivä oikein tahdo riittää kaiken näkemiseen. Myös muun Prahan nähtävyystarjonnan laajuus on niin suuri, ettei sitä pysty tyhjentävästi kirjoitettuna esittämään. Se pitää itse kokea!
Sitten, jos kaikissa mainioissa museoissa ja muissa arkkitehtuurin helmissä vieraileminen alkaa väsyttää, voi onneksi aina suunnata muihin maisemiin.
Petrín, esimerkiksi, on Prahan ihanin puisto, vaikka alue koostuukin oikeastaan usemmansta pienemmästä puistosta ja viheralueesta. Täällä on lisäksi kauniita puutarhoja ja näköalapaikkoja, joista voi ihailla maisemaa kaupungille. Hyvinhoidettujen kävelyreittien vuoksi on pelkästään ilo ottaa picnic-kori mukaan ja lähteä tepastelemaan vehreään ympäristöön. Petrinín kukkulalla sijaitsevan näkötornin esikuvana on ollut Pariisin Eiffelin torni.
Prahassa on hyvät edellytykset kokea erilaisia ostoselämyksiä, koska täältä löytyy isoja tavarataloja ja huippunykyaikaisia ostoskeskuksia, joille mukavana vastapainona ovat pienet ja erikoistuneet liikkeet, joissa palvelu on henkilökohtaista ja hyvää. Myös torielämä on kaupungissa suhteellisen vilkasta ja torilla kannattaakin käydä katselemassa ympärilleen. Tosin torikauppiaina toimivat enimmäkseen vietnamilaiset eikä tsekkiläisiä torikauppiaiata niin paljon näekään.
Tänä päivänä Prahassa on hotellihuoneita paremmin saatavilla kuin takavuosina, jolloin kysyntä ylitti miltei jatkuvasti tarjonnan. Silti Praha on sen verran suosittu matkakohde, että mjoitus on syytä varata hyvissä ajoin ennen matkaa.
Täällä hotellien välillä on suuria eroja. Tarjolla on niin viiden tähden hotelleja kuin halpahotellejakin – ja luonnollisestikin löytyy myös kaikkea siltä väliltä. Suurin osa kaupungin hotelleista on kuitenkin neljän tähden laadukkaita hotelleja, joiden hinta jää tuntuvasti viiden tähden hotelleja halvemmaksi. Sen sijaan yhden ja kahden tähden hotelleja on vähän, mutta hostellit ovat ottaneet sujuvasti näiden paikan. Pitempään Prahassa viipyvän kannattaa etsiä itselleen vuokrahuone esimerkiksi pensionaatista. Näiden sijaitseminen keskustan ulkopuolella ei haittaa, koska keskustaan on hyvät julkiset liikenneyhteydet.
Matkailusivusto Lomalainen.fi kerää yhteen matkakohteiden kuvaukset, arvostelut ja kommentit.
Edullisen loman avuksi tarjoamme helpon tavan löytää halvat lennot ja vuokra-autot.