
Rooma on kaupunkimatkailijan paratiisi niin yksin, ryhmässä kuin erityisesti kahden oman kullan kanssakin. Roomassa yhdistyvät loistava ilmasto ja ihanat ostos- ja ruokapaikat.
Olisi silkkaa typeryyttä edes mainita Roomaa syventymättä kaupungin historiallisiin nähtävyyksiin ja monipuoliseen kulttuuriin, mutta Italian pääkaupunki Rooma on paljon, paljon muutakin.
Vanha sanonta sanoo, että kaikki tiet vievät Roomaan, mikä on totta tänäkin päivänä, sillä kaupungissa vierailee uskomattoman iso määrä turisteja joka vuosi. Täällä matkailija pääsee kokemaan vanhaa arkkitehtuuria aina antiikin ajoilta lähtien, mittaamattoman arvokkaita taideaarteita ja todella paljon muuta.
Hyvin lyhyesti ei pysty sanomaan niitä kohteita, joita Roomassa kannattaisi ehdottomasti käydä katsomassa. Valinnanvaraa on paljon, ja matkailijan oma mielenkiinto suuntaa paljon sitä, mitä lopulta Roomassa käydään katsomassa.
Colosseum on valtavankokoinen amfiteatteri, jota käytettiin antiikin aikana lähinnä gladiaattoritaisteluihin. Tänne mahtui jopa 50 000 katsojaa ja paikalla oli usein myös keisari, joka usein päätti hävinneen taistelijan kohtalosta. Rakennus on Rooman suosituimpia nähtävyyksiä ja sen valtavan koon pystyy täysin ymmärtämään vain paikan päällä.
Nykyään Colosseum on vaurioitunut melko pahoin lukuisissa maanjäristyksissä, mutta se on edelleen vaikuttava näky ja katolisen kirkon pyhä paikka. Se löytyy aivan Rooman keskustasta, kuten monet muutkin merkittävät nähtävyydet.
Forum Romanum on alue, joka käsittää lukuisia rakennuksia antiikin roomalaisajalta. Täältä löytyy esimerkiksi lukuisia erilaisia temppeleitä, joista useimmat ovat kylläkin nykypäivänä vain raunioita. Näitä temppeleitä ovat esimerkiksi sellaiset kuuluisuudet kuin Antoniuksen ja Faustinan temppeli ja Castorin ja Polluxin temppeli.
Forum Romanum oli ennen kaikkea roomalaisten poliittisen vallan paikka ja siksi täältä löytyy myös esimerkiksi Rostra, josta käsin puheet kansalle pidettiin ja voiton kunniaksi tehty Tituksen riemukaari. Kaiken kaikkiaan Forum Romanumin alue on laaja ja monipuolinen ja tänne kannattaa varata kunnolla aikaa, jotta ehtii tutustua haluamiinsa kohteisiin.
Varsinkin, jos on lähtenyt matkaan oman kullan kanssa, kannattaa kokea Rooman ihanaa maisemaa jollakin kauniilla ulkoilmakohteella, kuten historiallisella aukiolla tai patsaalla. Fontana Di Trevi, esimerkiksi, on suuri barokkisuihkulähde, josta löytyy merenjumala Okeanos merihevosineen.
Espanjalaiset portaat puolestaan on mainio maisemanihailupaikka ja onkin hyvin keskeinen tutustumiskohde Roomassa. Nämä ihanat ulkoilmaportaat johtavat aukiolta nimeltään Piazza di Spagna aina Trinitá dei Montin kirkolle saakka. Täällä on todella ihana kävellä ja ihailla maisemia.
Roomassa on todella hyvät ostosmahdollisuudet, sillä täältä löytyy niin suuria ja monivalikoimaisia tavarataloja kuin erikoistuneita pikku putiikkejakin. Sunnuntaisin on useita toritapahtumia ja esimerkiksi Porta Porteseen, joka on Rooman suurin kirpputori, kannattaa käydä tutustumassa sen suuren tavaramäärän vuoksi. Jos todellisia löytöjä voi jossain tehdä, niin täällä!
Moni lähtee ostamaan Roomasta nimenomaan muotia, josta Italia onkin kuuluisa. Iso osa kuuluisista muotiliikkeistä on sijoittunut Piazza di Spagnan alueelle, joten niihin voi tutustua vaikkapa Espanjalaisiin portaisiin mennessään. Kuumimpia muotinimiä täällä ovat esimerkiksi Dolce & Gabbana, Emporio Armani, Gianni Versace, Prada ja Gucci.
Roomassa on tarjolla paljon hyviä hotelleja, joista suurin osa sijaitsee lisäksi lähellä parhaimpia nähtävyyksiä ja ostosmahdollisuuksia. Myös kauempana keskustasta hotellit ovat ihan hyviä, sillä julkiset kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät.
Vaikka kulkuyhteydet siis ovatkin Roomassa hyvät, täytyy pitää mielessä, että Rooma on kuitenkin iso kaupunki ja täällä on paljon ihmisiä. Paikasta toiseen siirtymiseen kuluu pakostakin aikaa, ja jos lomamatka on lyhyt, kannattaakin valita hotelli läheltä Termini-päärautatieasemaa. Silloin junalla pääsee nopeasti haluamiinsa paikkoihin.
Tasokkaiden luksushotellien lisäksi tarjolla on ihan hyvin myös halvempia hotelleja, hostelleja ja retkeilymajoja. Jos jää jostain syystä ilman majapaikkaa, kannattaa käydä Termini-päärautatieasemalla olevassa turisti-infossa, josta saa tietoa vapaista hotellihuoneista ja muista majoitusvaihtoehdoista.
Matkailusivusto Lomalainen.fi kerää yhteen matkakohteiden kuvaukset, arvostelut ja kommentit.
Edullisen loman avuksi tarjoamme helpon tavan löytää halvat lennot ja vuokra-autot.