
Pohjois-Afrikan pieni Tunisia tarjoaa matkailijoille elämyksiä upeasta kulttuurista, kauniita luonnonmaisemia ja kullankeltaisia hiekkarantoja sekä paljon paljon muuta.
Tunisian palmumaisemissa on vaikea kuvitella, että aavikon keitaille on matkaa vain 200 kilometriä. Täällä pääsee siis todella kokemaan, millaista on elämä kuivan ja kostean ilmaston välimaastossa. Luonto on hyvin monipuolista, sillä Tunisiassa on mahdollista kohdata Saharan aavikon dyynejä ja Medjerdajoen hedelmällisiä laaksoja. Pohjoisosista löytyy vuorimaita ja upeita korkkitammi- ja mäntymetsiä.
Suurin osa asukkaista elää maan pohjoisosassa johtuen juuri eteläosan kuivuudesta. Vanhimmat kansanosat ovat berberejä ja heidän kultuurinsa täällä onkin todella kiehtovaa. Suurin osa väestöstä on kuitenkin muslimeja ja maan kulttuuri on vahvasti arabialainen.
Monipuolisen luonnon lisäksi Tunisialla on paljon ihmiskäsinkin tehtyjä nähtävyyksiä. Usean maan valloittajakansat, kuten esimerkiksi foinikialaiset, roomalaiset ja bysanttilaiset, rakensivat tänne omia temppeleitään ja niiden raunioita pääsee vieläkin tutkiskelemaan. Myös erilaisia linnoituksia ja muuta koristeellista arkkitehtuuria löytyy paljon.
Myös vilkkaat basaarit ovat kiinnostavaa tutustuttavaa ja tietenkin kamelikyyti kannattaa käydä kokeilemassa, jos siihen tulee mahdollisuus matkan aikana. Koska Tunisia on pieni maa, ehtii täällä näkemään paljon lyhyenkin loman aikana, ja onkin varsin suositeltvaa poiketa hetkeksi poiskin rantalomakohteesta ja tutustua esimerkiksi johonkin historialliseen lähikaupunkiin.
Tunis on monipuolinen kaupunki ja täältä löytyy kaikille jotain. Vaikka kaupunki onkin vanha, on sillä myös nykyaikaiset osansa moderneine puistokatuineen ja arkkitehtuureineen. Kaupunkin vanha Medina on peräisin keskiajalta ja se onkin varsin sokkelomainen kapeine katuineen ja kujineen. Medina sinänsä on jo nähtävyys, ja täällä kannattaa käydä tutustumassa ainakin Zitounan moskeijaan, joka on rakennettu paikalleen vuonna 732. Moskeijan lähellä on ihana Souk el-Balat, josta pystyy ostamaan tuoreilla viikunoilla, taateleilla ja manteleilla täytettyjä leivonnaisia, joita kutsutaan maqrouheiksi.
Muuten Tunisissa kannattaa käydä tutustumassa ainakin Bardon kansallismuseoon, joka esittelee Tunisian historiaa niinkin vanhalta ajalta kuin 100 eKr lähtien.
Monet Tunisiaan matkaavat saapuvat juuri Sousseen. Se on maan kolmanneksi suurin kaupunki, jolla on vilkas satama ja runsaasti turisteja. Itse kaupungin vetonaula, eli kullankeltainen hiekkaranta, alkaa kaupungista ja jatkuu kilometrien päähän Port el Kantaouin pienvenesatamaan, eli aivan vieri viereen ei auringonpalvojien tarvitse auringonvarjojaan pystyttää.
Myös Soussesta löytyy paljon kauniita moskeijoita ja varsin mielenkiintoinen Arkeologinen museo, jonka kätköistä löytyy muun muassa roomalaisten mosaiikkien kokoelma.
Tunisiasta kannattaa ostaa matkamuistoksi käsitöitä. Laadukkaimpia matkamuistoja saa Tunisin, Soussen, Kairouanin Soukista ja Djerban saarella olevasta Houmt Soukista. Todella iso osa käsitöistä onkin valmistettu juuri turisteja varten ja niiden hinta vaihtelee laadun mukaan.
Kauppoihin pääsee yleensä joka päivä, mutta joskus ne saattavat olla kiinni perjantaisin, joka on muslimien juhlapäivä. Basaareihin kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa, sillä niissä tekee paitsi edullisia ostoksia, niin tutustuu myös maan kulttuuriin. Suurin osa basaareista on avoinna aamusta iltaan, vilkkaimman ajan osuessa aamupäivään ja myöhäiseen iltapäivään.
Tunisiassa on tarjolla hyvin monentasoista majoitusta.
Lomahotellit, joita on aurinkorantojen varsilla, ovat upeita ja yleensäottaen ensiluokkaisia. Silti nämä loistokkaat hotellit ovat ihan kohtuuhintaisia, joskin yhden hengen huoneet voivat olla kalliitakin.
Kaikissa kaupungeissa on tarjolla hotellimajoitusta. Hotellien laatu vaihtelee laidasta laitaan, eli yhdestä viiteen tähden hotelleja on tarjolla. Lokakuusta toukokuuhun hinnat ovat alhaisemmat, sillä silloin ei ole sesonki, ja matkailijoita on vain vähän.
Vaatimatonta, mutta silti aivan mukavaa majoitusta saa pensionaateissa, joita maasta löytyykin yhä enemmän, sillä pienet perheyritykset ovat lisääntymään päin. Pensionaatissa yöpyminen säästää paljon myös matkailijan rahaa muuhun käyttöön.
Majatalotasoista majoitusta saa myös marhaloista, jotka ovat valtion historiallisiin rakennuksiin perustettuja majataloja. Monet marhaloista ovat karavaanien lepopaikkoja tai muita eksoottisia kohteita ja sinällään jo todella elämyksellisiä yöpymiskohteita.
Nuo marhalat, eli historiallisiin rakennuksiin perustetut hotellit kuulostavat mielenkiintoilta. Harmi, etten tiennyt niistä viime reissullani.
Matkailusivusto Lomalainen.fi kerää yhteen matkakohteiden kuvaukset, arvostelut ja kommentit.
Edullisen loman avuksi tarjoamme helpon tavan löytää halvat lennot ja vuokra-autot.